Kohti Hunajan ja Maidon maata!
Apinarokkoa, sodan uhkaa, koronaa... viimeisenä lepakkovirus! Otsikot alkavat näyttää huonolta parodialta itsestään. Ja mitä apaattisemmiksi lukijat niitä kohtaan käyvät, sitä absurdimmiksi otsikot muuttuvat. Nykytilanne näyttää olevan, että pelko myy edelleen... mutta ihmiset eivät tiedä, mitä pelätä! Ja koska valtamedian seuraajat eivät tiedä, mitä ajatella, se pitää tarkistaa uusimmista Iltalehden otsikoista... Mistä tämä johtuu? Se johtuu nykyaikaisesta valtauskonnostamme: Ei mistään! Kristinuskoa on koko viime vuosisadan aktiivisesti ajettu alas kaikkialla Lännessä. Ensin se tapahtui kommunismin ja muiden ääriaatteiden keinoin. Kun niiden kulta-aika oli päättynyt Toiseen Maailmansotaan, alkoi toiset keinot: Liberalismin keinot. Ensin se alkoi kevyesti, ihmisoikeuksien nimissä. Ja idea oli hyvä. USA:ssa mustaihoiset saivat tasavertaisen kohtelun valkoisen väestön kanssa, minkä olisi pitänyt olla itsestäänselvyys jo aikoja sitten. Euroopassa ei tietenkään ollut samanlaista rotuerott...