Missä on Suomen Omatunto?



Moi!

Tässä hieman pohdiskeluani inspiroituna Ano Turtiaisen syystervehdyksestä, joka on luettavissa mm. hänen Facebookissaan

Hartaana Kristittynä kannatan uskonnonvapautta, koska Jumala haluaa meidän itse valitsevan Hänen seuraamisensa. Siksi Hän antoi meille vapaan tahdon. Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, joten Hänen tahtonsa seuraaminen on meidän etumme ja johtaa ainoaan oikeaan menestykseen. Olemme kuitenkin langenneet syntiin ja alkaneet seuraamaan omia oikkujamme ja palvomaan omia ”jumaliamme”

Itse olen kulkenut pitkän ja kivisen tien uskoontulossani. Ennen kuin löysin Jeesuksen, olin New Age -hengellinen. Seurasin ”Omaa Totuuttani”.

Toisin sanottuna seurasin suurinta ja vanhinta valhetta, minkä Saatana on meille keksinyt. ”Oma Totuus” kuulostaa houkuttelevalta, kunhan ei mieti asiaa sen syvemmin…

Kuitenkin, jos meillä on ”Oma Totuus” niin eikö meillä pitäisi olla myös Oma Moraali? Jos siis minun mielestäni hyvä tapa tienata olisi ryöstää Alepan kassa ja murhata myyjä, mikä sinä olet minua tuomitsemaan? Minähän seuraan vain ”Omaa Totuuttani”. Hitlerkin seurasi ”Omaa Totuuttaan” eikä siinä mielessä tehnyt mitään väärää, koska kysehän on vain mielipiteistä… Vai mitä?

Vai väitätkö, että on joku universaali moraalinen koodi, jonka mukaan Hitler oli väärässä? Koodi, joka sanoo että murhaaminen ja ryöstäminen on väärin?

Jos tällainen universaali koodi on olemassa, silloin se on universaali Totuus. Ja silloin tulisi kaivaa, kuka sen Totuuden on luonut. Jos nyt sisimmässäsi alat jo keksiä vastaväitteitä, olen samaa mieltä kanssasi: Tämä ei vielä todista Kristinuskoa oikeaksi.

Islam tai Asatru voisi yhtä hyvin olla Se Oikea Usko, joka kertoo Totuuden. Siinä kannattaa miettiä näiden alkuperää. Pohjimmiltaan kaikissa uskoissa on kyse palvomisesta. Ja pohjimmiltaan on kaksi asiaa, joita voi palvoa: Joko Luojaa tai Luomakunnan osaa. Vanhat polyteistiset uskonnot palvovat jälkimmäistä. Eri ”jumalat”, Odin, Jupiter, Mars, yms. edustavat tiettyjä elementtejä, jotka ovat osa universumia.

Jahve, Allah, Taivaan Isä, taas viittaavat yhteen ja samaan Universumin Luojaan. Palvovatko Kristinusko, Islam ja Juutalaisuus siis samaa Jumalaa? Kyllä ja ei. Yhdessä asiassa nämä kolme valtauskontoa ovat eri mieltä: Jeesuksen kohdalla. Kristinusko sanoo että Jeesus on Messias, Vapahtaja. Juutalaisuus taas sanoo että Jeesus oli valemessias. Islam sanoo että Jeesus oli profeetta (ja tässä viestissä en mene enää sen syvemmälle Islamin perustajan Muhammedin elämää ruotimaan. Jokainen tutkikoon hänen päätöksiään ja mieltymyksiään ja päätelköön siitä, oliko hän oikea ”profeetta” vai jotain ihan muuta).

Nyt pyyhkäistään pois se Zeitgeist - ”dokumentin” ja Da Vinci -Koodin synnyttämä väite, että Jeesus oli myytti. Jokainen historioitsija, olivat he uskoltaan mitä tahansa, vahvistaa että Jeesus Nasaretilainen oli historiallinen henkilö, joka teki sen mitä Raamattu sanoo hänen tehneen: Paransi sairaita, sanoi olevansa Jumalan Poika, kuoli ristillä ja katosi haudastaan.




Jeesus sanoi olevansa Tie, Totuus ja Elämä. Kulttijohtajat sanovat näyttävänsä Tien ja Totuuden, mutta Jeesus sanoi olevansa Tie, Totuus ja Elämä. Hän siis joko valehteli, kertoi valhetta johon uskoi tai sitten Hän puhui totta. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Jos Hän puhui valheita, olivat ne sitten Hänen keksimiään tai jonkun muun, Hän ei olisi ollut mikään viisas opettaja tai profeetta. Hän olisi ollut joko täysi psykopaatti tai harhaisin koskaan elänyt ihminen. Hänen tekonsa ja puheensa kuitenkin puhuvat tätä vastaan.

Teoillaan Hän osoittaa valtavaa myötätuntoa ja puheillaan valtavaa viisautta. Väite psykopatiasta tai psykoosista on siis heikolla pohjalla. Jäljelle jää siis kolmas vaihtoehto: Hän puhui totta.

Siinä jää enää yksi kysymys: Nousiko Hän kuolleista? Raamattuhan kertoo, että naiset menivät ensimmäisenä haudalle miesten jäädessä piileskelemään. Nämä samat miehet kirjoittivat tämän tekstin aikana ja kulttuurissa, jossa naisia ei pidetty koirankaan arvoisina! Sen sijaan, että he olisivat väittäneet menneensä itse miekat ojossa haudalle ja ajaneensa sata legioonalaista käpälämäkeen, he sanoivat että naiset löysivät haudan tyhjänä heidän itse jäädessään piiloon. Noloa vai noloa?

Yksi väite on myös, että opetuslapset varastivat ruumiin vartijoiden nukkuessa keksiäkseen valheen ylösnousseesta Messiaasta. No, jos olet roomalainen legioonalainen ja raportoit esimiehellesi että vihollinen varasti sen, mitä sinut oli määrätty vartioimaan samaan aikaan kun nukuit vahtivuorollasi, mitä luulet tapahtuvan? Saisitko ehkä ylennyksen? Toiseksi, mitä opetuslapset olisivat hyötyneet valheen keksimisestä? Eivät mitään eivätkä hyötyneetkään. He joutuivat vainotuiksi ja kokivat marttyyrikuoleman.

Huh! Vuodatukseni taisi paisua romaaniksi, mutta ei se mitään. Pähkinänkuoressa osoitin vain kristinuskon Oikeaksi, en enempää tai vähempää.

Miksi se on tärkeää? Nythän puhutaan politiikasta! Jos kristinusko on oikeassa, kuten osoitin, silloin kristityt, joilla on Totuus sydämessään, ovat tämän maan ja kansan omatunto.

Suomen ongelmat johtuvat siitä että kansamme, poliitikot edellä, ovat kuunnelleet ”Omaa Totuuttaan” eivätkä omaatuntoaan, joka kertoo että ahneus ja ryöstäminen ovat väärin.

Me tiedämme, että maata johtava perheenäiti toimii väärin antaessaan kansan verorahoja pois, tukiessaan sotaa käyvää maata ja käyttäessään vapaa-aikansa päihteisiin ja bilettämiseen.

Me kristityt olemme tähän asti olleet hiljaa ja kiltisti myötäilleet. Nyt on aika muutokseen. Nyt on aika avata suu ja sanoa: NYT RIITTÄÄ!

Me olemme tämän kansan omatunto. Jos se ei meitä kuuntele, niin ketä sitten?

-Alexander Moses Greenwood

Tämä kuva vuoden 1927 saksalaisesta klassikkoelokuvasta Metropolis voisi yhtä hyvin kuvata meidän bile-Sannaamme, vai mitä?


Comments