Näin Suomi Korjataan!
Kun astuin junaan, takana oli ollut melkoinen viikko. Vasta toissapäivänä olin nukuttanut kissani taivasmatkalle ja tuntui oudolta herätä omaan tahtiin ilman, että karvainen kuono tyrkkii naamaa viiden ja kuuden aikaan aamulla.
Kovasti teki mieli perua oma osallistumiseni, joka olisi kyllä pistänyt muun FIXIT-porukan koville kun olin lupautunut huudattamaan yleisöä. Pakko se vaan oli lähteä. Ja onneksi lähdinkin. Herra oli siunannut lauantain aurinkoisella säällä, joka oli sen verran tuulinen ettei porotus hiostanut. Oli oikeastaan mukava lähteä ja jättää suru hetkeksi taakseen. Rukous auttoi, kuten aina. Herra auttaa aina!
Tietysti hieman tympi, että lähdin niin aikaiseen ettei sen enempää Rautatientorilla kuin Eduskuntatalollakaan ollut ketään. Ei se mitään. Rukouksella Olin napannut Keravan kirjastosta matkaan lukemista joten pitkäksi aika ei käynyt. Samalla pystyin katsomaan rauhassa reitin, joka ei sinällään hankala ollut muutenkaan. Rautatientorilta Kaivokatua pitkin Mannerheimintielle ja siitä Eduskuntatalolle.
Ja miten mieltäylentävää, että Rautatieaseman katolla liehui uljaan isänmaallisesti tuttu ja turvallinen – Ukrainan lippu. Muutama slogani huudatukseen nousi jo mieleen, samoin kuin puoliläpällä heitetty kysymys: Onko meidät miehitetty?
No, koska en nähnyt Ukrainalaisia joukkoja tai panssarivaunuja eivätkä hävittäjälaivueet suihkineet pääni yli oli pakko tulla siihen tulokseen, että ei – meitä ei oltu miehitetty. Paikalliset olivat siis vapaaehtoisesti laittaneet vieraan maan lipun salkoon. Sitä suurempi syy korjata Suomi! FIXIT! Nyt tai ei koskaan!
Hyvässä säässä odottelukaan ei tunnu niin pitkältä ja vihdoin Eduskuntatalollekin alkoi tulla porukkaa. Telttojen pystyttämisessä oli kunnon talkoomeininki ja tunsi todella tekevänsä jotain, aivan kuten Convoyssa aikoinaan. Homma saatiin pelittämään nopeasti, josta päästiinkin sitten siihen itse haasteeseen. Minun osuuteeni.
Kun sain viisikiloisen kannettavan kaiuttimen olkanauhalla roikkumaan kylkeäni vasten ja kaksi mikkiä alkoi toden teolla jännittämään. Varsinkin siinä vaiheessa, kun sitä vielä säädettiin minun sylissäni. Totuus alkoi iskostumaan: En ollut koskaan aiemmin ollut vastaavassa tehtävässä. Jännät paikat siis. Mutta onneksi Pyhä Henki auttoi!
Rautatientorille alkoi pikkuhiljaa kerääntyä kansaa siniristilippujen kera. Tunnin verran ihmeteltiin ja odoteltiin. Ihmiset juttelivat keskenään. Itse en tiennyt mistään mitään ja toivoin, ettei se näkynyt varsinkaan siinä vaiheessa kun poliisien johtaja tuli kysymään minulta, koska lähdemme.
Ainoa, mitä tiesin oli, että odottelemme vielä yhtä kansallispukunaista, jolla oli tullut mutkia matkaan. Kaiutinlaitetta piti vielä säätää, mutta sitten tilanne lähti rullaamaan kuin omalla painollaan.
Olen luonteeltani aika ujo ja hiljainen, mutta ääntä kyllä lähtee jos tarvitsee. Ja nyt todella tarvitsi. Poliisin puolelta homma oli selvä ja he sulkivat tien meidän kulkueellemme. Ja minusta ääntä lähti, kun tarvetta oli. Aloin heittämään aiemmin kirjoitettuja huutoja sekä uusia sloganeita: FIXIT! FIXIT! KORJATAAN SUOMI! KORJATAAN VAPAUS! EU ULOS!
Massaliikettä ei kadulla vielä ollut, mutta pienessä porukassa on pippurinen energia. Ympärilläni olevat ihmiset, jotka toistavat huutoni antoivat minullekin energiaa. Rukoilemani Pyhä Henki oli todella läsnä koko porukassa!
Ja Eduskuntatalolla oli hyvin saatu ständit pystyyn, joten pääsimme saman tien portailla vauhtiin. Hetken tuntui, kuin vielä haettaisiin hommaa. Yleisö seisoi kuin odottaen jotain. Kulkueessa tulleet rumpalit hakkasivat rumpujaan ja me järjestäjät seisoimme hiljaa portailla. Sitten päätin alkaa huudattamaan yleisöllä samoja sloganeita ja pääsimme itsekin lämpöisiksi.
Tapahtuma saattoi alkaa ja ensimmäiset puhujat saatiin hyvällä energialla mukaan. Ja minä sain ansaitun tauon. Äänihuulet olivat karjumisesta herkkiä, joten suuntana oli juotavaa mehukojulta. Ehdin tavata pari tuttuakin, joista toinen oli pitkän linjan mielenosoitusveteraani. Häneltä oli tullut jo aiemmin loistavia neuvoja ja teen kaikkeni, että hän on seuraavassa mukana järjestäjäpuolella!
Tapahtuma oli hienosti rytmitetty. Puhujat hoitivat puheensa. Väliin tuli isänmaallisia lauluja, joiden jälkeen lämmitin yleisöä karjuttamalla iskulauseita. Mutta se, mikä minua todella oli jännittänyt lähestyi vääjäämättä – Oma puheeni.
Olin tehnyt tietoisen päätöksen, etten aio kirjoittaa tarkkaa puhetta. Olin kyllä jo pari kuukautta sitten kirjoittanut yleisen luonnoksen käsin ja äskettäin puhtaaksikirjoittanut sen tietokoneella, tehden hienoja muutoksia mutta pitäen yleisen vision. Olin edellisenä iltana lukenut käsin kirjoittamani muistiinpanot läpi ja päättänyt mennä sillä. En välttämättä tietäisi, mitä sanoa, mutta tiesin mistä puhua.
Onneksi oli vielä armon aikaa. Kovat veteraanipuhujat, kuten Slim Mill ja Junnu Leveliltä pitivät puheensa ennen minua. Toisin kuin minulla, heillä oli sen verran kokemusta, että heitä voisi jo ammattilaisiksi kutsua. Ja loistavat puheet olikin.
Etten menisi lukkoon, touhuilin puheiden aikana kaikkea muuta, kuten lippuja heiluttavien lasten ohjeistamista (sisarukset olivat erään järjestäjämme lapsia ja olivat mahtava lisä tapahtumaan!). Vanhat vaistot elokuvien tekemisestä nousivat pintaan kun sijoitin lipunkantajia oikeille kohdilleen, kohokohtana kansallispukuun pukeutuneen emännän Taana Talvikin puhe, jossa ohjeistin toisen kansallispukuneidon Miian sekä Helenan seisomaan lippuineen puhujan molemmilla puolilla kun itse menin hänen taakseen pari porrasta ylemmäksi.
Kaikkivaltias oli siunannut meitä komealla tuulella, joka liehutti lippukolmiotamme. Tämä hetki oikeastaan oli minun henkilökohtainen ylpeyden hetkeni koko tapahtumassa. Sen jälkeen koittikin oma puheeni ja yllättäen äskeinen touhuamiseni oli saanut unohtamaan kaiken jännityksen ja hermostuksen. Joten puhe meni omalla painollaan.
En muista, mitä tarkalleen ottaen sanoin, mutta tiesin mistä puhuin ja olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Intoa lisäsi striimiä seurannut ystäväni, joka kehui puhetta ja henkeä. Tässähän voisi vaikka hioa itsensä hyväksikin.
Kaiken kaikkiaan onnistunut tapahtuma. Olemme vasta matkan alussa massaliikkeestä, mutta Suomen olojen kurjistuessa ja EU:n määräysvallan lisääntyessä FIXIT tulee, ei vain huomatuksi, vaan välttämättömäksi. Ihmisten vain pitää herätä näkemään se. Jos et päässyt paikan päälle, katso koko striimi täältä!
Kiitos kaikille mukana olleille!
Herra on meidän kanssamme. Kuka voisi olla meitä vastaan?
-Alexander Greenwood
Comments
Post a Comment